Millainen on oikea minimalisti
Minimalismi

Olenko oikea minimalisti? – minimalismin ennakkoluulot ja yleistykset

Olenko oikea minimalisti? Sisältää affiliatelinkkejä (*). Olenko oikea minimalisti? Olen jo pidemmän aikaa halunnut kirjoittaa minimalismiin liitetyistä yleisimmistä ennakkoluuloista ja yleistyksistä eli stereotypioista. Valmistautuessani hiljattain tenttiin lukemalla mm. ikääntyviin liittyvistä vailla totuuspohjaa olevista yleistyksistä, sain tarvitsemani sysäyksen kirjoittaa minimalismiin liittyvistä virheellisistä ennakkoluuloista ja uskomuksista. Nämä yleistykset ovat kognitiivisia prosesseja, jotka koskevat yksinkertaistamiseen ja jaotteluun liittyviä …

Minimalismipeli - nopea tapa päästä eroon tarvaroista
Minimalismi

Minimalismihaaste – nopeasti eroon turhasta tavarasta

Täällä käynnistyy jälleen minimalismihaaste vapun jälkeen, ma 3.5.2021. Tällä kertaa toivon, että sinäkin lähtisit mukaan. Minimalismihaasteen/-pelin avulla pääsee nopeasti eroon turhasta tavarasta. Alun perin The Minimalists -kaksikon keksimän haasteen yksinkertainen idea on, että ensimmäisenä päivänä karsitaan yksi tavara, toisena kaksi tavaraa, kolmantena kolme jne. Peli muuttuu asteittain haastavammaksi sitä mukaan, kun päivät ja karsittavat tavarat …

Oikeuttaako ulkonäkö eläinten kärsimyksen?
Minimalismi

Oikeuttaako ulkonäkö eläinten kärsimyksen? Minimalistin meikit

Matkallani minimalismiin olen reflektoinut omia valintojani, kulutustani ja niiden vaikutuksia sekä ennen kaikkea sitä, miten ne istuvat omiin arvoihini ja identiteettiini. Tällä kertaa pohdin, oikeuttaako ulkonäkö eläinten kärsimyksen. Miten voisin jatkossa tehdä vastuullisempia kosmetiikkavalintoja? Tässä postauksessa esittelen myös vaatimattoman meikkikokoelmani. En ole koskaan ollut kova meikkaamaan, mutta minimalismin myötä myös meikkini ovat entisestään vähentyneet. Aiemmin …

Onnellisina
Minimalismi

Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka

Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka (*) Sisältää mainoslinkkejä. Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Tämä tuli ensimmäisenä mieleeni, kun Suomi valittiin hiljattain jälleen, jo neljännen kerran, maailman onnellisemmaksi kansaksi. Kansallista onnellisuuttamme ovat ruokkineet mm. hyvä hallinto, tasa-arvo, erinomainen koulutus ja vähäinen korruptoituneisuus. Lisäksi keskinäinen luottamuksemme on korkea. Aloin miettiä, onko onnellisuus eli …

Vaateostoksilla omassa kaapissa valikausikapseli
Minimalismi

Vaateostoksilla omassa kaapissa – kevätkapseli ostolakossa

Nyt on virallisesti kevät, joka vanhan tähtitieteellisen määritelmän mukaan lasketaan alkavaksi joko 20. tai 21.3. Koska olen vuoden kestävässä vaatteiden ostolakossa, lähdin vaateostoksille omaan kaappiin ja kasasin itselleni kevätkapselin jo omistamistani vaatteista. Koska en kuitenkaan vielä vetäisi polvisukkia jalkaan voidakseni kaatua ja saada polvet keväisen ruville, päätin koota ns. välikausikapselin. Mitä on kapselipukeutuminen? Ensimmäistä kertaa …

Ostolakko
Minimalismi

Onko ostolakossa mitään järkeä? Ostolakon ensimmäiset kolme kuukautta

Mietin aika ajoin, onko ostolakossa mitään järkeä. Tässä postauksessa on ostolakon ensimmäisten kolmen kuukauden kokemukseni. Viime vuonna tavoitteeni oli vähentää muovin kulutusta, missä mielestäni onnistuin kohtalaisen hyvin. Tultaessa kuluvaan vuoteen olin miettinyt jo pidempään jonkin muotoista ostolakkoa. Täydelliseen ostolakkoon en kuitenkaan halunnut itseäni asettaa, sillä ennakoin sen johtavan yhtä täydelliseen epäonnistumiseen. Miten oikeassa olinkaan. Sen …

Minimalisti järjestää työkalut
Minimalismi

Minimalisti järjestää työkalut ja pientarvikkeet

Tällä kertaa minimalisti järjestää työkalut ja pientarvikkeet. Harvemmin blogeja lukiessa tai podcasteja kuunnellessa olen missään törmännyt työkalujen järjestämiseen tai karsimiseen. En edes tuolla 12 viikon Joshua Beckerin tavaran karsimisen kurssilla (Uncluttered Course). Luin hiljattain artikkelin, jossa todettiin, että yksinkertaisen elämäntyylin tavoittelu, minimalismi ja ns. 80/20 olisivat ennemmin työkaluja kuin päätepisteitä. Tämän allekirjoitan. Jokainen tavoittelee yksinkertaisempaa …

Kuinka paljon on tarpeeksi?
Minimalismi

Kuinka paljon on tarpeeksi?

Otsikon kysymys, kuinka paljon on tarpeeksi, tulee usein mieleeni, kun säännöllisin väliajoin karsin tavaroita kodissani. Kunnon kansalaisuuteen kuuluu kuluttaminen. Meidät on opetettu haluamaan jatkuvasti enemmän kuin, mitä meillä jo on. Kulttuurissamme kuluttaminen yhdistetään vahvasti hyvinvointiin. Kirjaan loputtomalle ostoslistalleni asioita, joita luulen tarvitsevani. Lopulta vain murto-osa, kuten esim. puhelin, ovat sellaisia, joita ilman en tulisi toimeen. …

Minimalismi

Miksi tunnetavaroista on vaikea luopua?

Tuli äitiä ikävä. Mietin, miksi tunnetavaroista on vaikea luopua ja päästää irti. Kodissani on käynnissä lähes jatkuva tavaroiden karsinta ja lajittelu. Uskon tässä hommassa olevani jo melko harjaantunut ja hyvä. Vastuullisesti tavarasta eroon pääsy ei valitettavasti tapahdu heti, vaan vaatii vähintään kiertoon laitettavan tavaran kuvaamista ja ilmoittelua. Sen jälkeen joutuu vielä odottamaan, että tavara noudetaan. …

Artikkelikuva Jatkossa kirjoitan nimellä ullajohanna_fi
Minimalismi

Jatkossa kirjoitan blogiani nimellä ullajohanna.fi

Kevään korvalla tulee tarve uusiutua. Usein riittää, että pesee ikkunat ja käy kampaajalla. Tällä kertaa kohdistin luovuuteni tänne blogiin uudistamalla sekä nimen että ilmeen. Jatkossa kirjoitan blogiani nimellä ullajohanna.fi. Päätös vaihtaa bloginimeksi omat etunimeni syntyi vähitellen, kun koin, että aiempi blogini Ensiaskeleet tuli tiensä päähän. Jälkiviisaana voin todeta, että bloginimellä on todellakin väliä. Nopeatempoisena pistin …