Olenko oikea minimalisti? Sisältää affiliatelinkkejä (*).
Olenko oikea minimalisti? Olen jo pidemmän aikaa halunnut kirjoittaa minimalismiin liitetyistä yleisimmistä ennakkoluuloista ja yleistyksistä eli stereotypioista. Valmistautuessani hiljattain tenttiin lukemalla mm. ikääntyviin liittyvistä vailla totuuspohjaa olevista yleistyksistä, sain tarvitsemani sysäyksen kirjoittaa minimalismiin liittyvistä virheellisistä ennakkoluuloista ja uskomuksista. Nämä yleistykset ovat kognitiivisia prosesseja, jotka koskevat yksinkertaistamiseen ja jaotteluun liittyviä kognitiivisia rakenteita ja skeemoja. Tällainen yksinkertaistettu jaottelu koskee lähes kaikkea, myös minimalismia. Tällä kertaa tarkastelen minimalismia pääasiassa kotiin liittyvien ennakkoluulojen ja yleistysten kautta.
Digiminimalistin stereotyyppi
Pikaisella somevilkaisulla minimalisti voi näyttäytyä niukasti sisustetussa, yleensä pienessä kodissa asuvana henkilönä, joka käyttää aina samoja, mutta laadukkaita (lue kalliita) vaatteita. Minimalisti on tietysti sinkku. Minimalistin päivän kohokohta on Chemexillä pieteetillä valmistettu aamukahvi, totta kai itse jauhetuista laadukkaista kahvipavuista. Tätä syvän merkityksen omaavaa kahvia minimalisti sitten nauttii siitä ainoasta omistamastaan käsintehdystä ja ilman muuta uniikista mukista tai vaihtoehtoisesti lasisesta ja kolhosta hillopurkista. Tämä spartalaisen aikataulun mukaisesti toteutettu kahvirituaali toistuu joka aamu samaan aikaan vähintään kahdeksan tunnin yöunien jälkeen, kiitos edellisillan rentouttavan joogan ja meditaation sekä ravitsevan kevyen iltapalan.
Kahvia siemaillessaan minimalisti on täysin läsnä hetkessä nauttien kiireettömästi hiljaisuudesta ja harvojen iloa tuottavien valtavan kalliiden designesineiden täyttämän kodin tyhjyydestä. Ammatiltaan minimalisti on vähintään bloggaaja, diginomadi ja/tai tubettaja, jonka digiyrittäjän päivään sisältyy Applen Macbookilla kirjoitettujen blogien ja YouTube-sisältöjen valmistelun lisäksi mainosyhteistyö, joka lopulta takaa lähi- ja luomutuotantona tuotetun vegaanisen ruoan minimalistin ekologisessa kodissa vastuullisesti kierrätettyyn pöytään. Kuulostaako tutulta?
Stereotypia 1
Minimalisti asuu pienessä asunnossa, jossa on tavaroita vain 100 tai vähemmän
Vaikka itse asun mielestäni oikein riittävästi ja kompaktisti alle 40 neliössä, eivät asuinneliöt tee kenestäkään minimalistia. Yhtä hyvin minimalisti voi asua suuressa kodissa, mikäli kokee tämän itselleen merkitykselliseksi. Myöskään omistamani tavarat, joita on kahden vuoden säännöllisen karsinnan jälkeen jo todella paljon vähemmän kuin lähtötilanteessa, eivät tee minusta minimalistia. Lisäksi koen edelleen omistavani tavaroita jopa sen verran, että edelleen teen kotonani säännöllistä karsintaa. Osallistun parhaillaan yhdessä muutaman muun kanssa minimalismipeliin, jonka lopputuloksena on tarkoitus 30 päivässä hävittää yhteensä 465 tavaraa. Toistaiseksi karsiminen on ollut vielä ensimmäisellä peliviikolla todella helppoa.
Suomessa vuonna 2013 tehdyssä asumiskyselyssä enemmistö oli valmis tinkimään asunnon koosta, mikäli koti täyttäisi muita tärkeiksi koettuja toiveita. Vastaajista 59 prosenttia oli sitä mieltä, että elämiseen riittää 30 neliötä ja neljä prosenttia olisi tyytynyt jopa alle 15 neliöön. Asumisen hiilijalanjälki muodostuu lämmityksestä, vedestä, sähköstä ja jätteistä. Koska lämmityksellä on näistä kaikkein merkittävin ilmastovaikutus, on pienempi asunto ekologisempi vaihtoehto. Toki tähän vaikuttavat aina myös asunnon ikä ja lämmitysmuoto. Mies asuu vanhassa omakotitalossa ja aikoo siirtyä lähiaikoina öljylämmityksestä valtion tukemana ekologisempaan lämmitysmuotoon.
Keskimäärin suomalaiskodeissa on arviolta noin 50.000 tavaraa, ja tutkitusti pärjäisimme 250 tavaralla. Tavaroiden laskeminen ei kuitenkaan ole minimalismia, vaikka mielestäni se kiinnostavaa onkin. Mielelläni tutustun aiheeseen, jos joku on nähnyt vaivan inventoida tavaransa. On mielenkiintoista nähdä, miten vähällä tavaramäärällä kukin meistä kokee tulleensa riittävän hyvin toimeen. Suomessa tavaroitaan julkisesti laskeneista lienee tunnetuin minimalisti (*) Teemu Kunto. Hänen tavaroihin pääsee halutessaan tutustumaan kirjassa (*) Minimalismi. En itse ole koskaan kokenut tarvetta laskea tavaroitani, mutta työstän omaksi ilokseni edelleen listaa 100 tavarasta, jotka säilyttäisin tilanteessa, jossa kaikesta muusta olisi pakko luopua.
Stereotypia 2
Minimalistin valkoisessa kodissa kaikuu, seinät ovat tyhjät, lattialla ei ole mattoja eikä ikkunoissa verhoja
Totta. Kaikilla minimalisteilla ei ole seinillä lainkaan tauluja, makrameeta, ryijyjä, täkänöitä, raanuja, julisteita, maisematapettia, tehosteseiniä, lampetteja tms., lattialla mattoja tai edes verhoja ikkunoissa. Riippumatta siitä, onko minimalisti tai ei, jokainen sisustaa kotiaan omista lähtökohdistaan ja mieltymyksistään.
Minimalistinen sisustustyyli ei tarkoita sitä, että minimalistista elämäntyyliä soveltavan tulisi sisustaa kotinsa minimalistiseen tyyliin. Minimalistin pieni tai suuri koti voi siis aivan yhtä hyvin edustaa mitä tahansa sisustustyyliä. Kotinsa minimalisti on sisustanut täysin oman makunsa mukaan, valkoiseksi tai värikkääksi. Pidin useita kuukausia eri maalien mallilastuja seinissä, kunnes kevään tullen valon lisääntyessä totesin, että en ole valmis maalaamaan kotini valkoisia seiniä, sillä tykkään kotini maalarinvalkoisista seinistä sekä maanläheisistä, rauhoittavista väreistä. Omasta mielestäni kotini on rauhoittava keidas ja miehen mielestä se on hieman persoonaton ja tylsä. Näin se menee, että jokaisella on omat mieltymykset :D.
Tavaraa on jokaisen minimalistin kotona juuri sen verran, kuin hän kokee tarvitsevansa. Yhdellä minimalistilla on kotona todella paljon kirjoja, toisella kenties viherkasveja ja kolmannella kokkaukseen tai valokuvaukseen tarvittavaa välineistöä ihan sen mukaan, kuinka merkitykselliseksi ja tärkeäksi itse nuo asiat itselleen kokee.
Reilu vuoden takaisen muuttoni jälkeen yritin aluksi mallailla verhoja ikkunoihin, mutta en vain pitänyt näkemästäni. Pidän kotini suurten ikkunoiden verhottomuudesta, mikä tekee mielestäni pienenkin tilan avaraksi. Sälekaihtimet kotonani riittävät tarvittaessa valon määrän säätelyyn. Yleensä kaihtimet ovat kuitenkin täysin ylhäällä, sillä nautin valosta aina silloin, kun sitä on saatavilla. Sen sijaan kodistani löytyvät edelleen matot ja taulut, jotka tuottavat minulle paljon iloa ja lämpöä askelien alla ja joiden avulla myös voin vaikuttaa korkean tilan kaikuun.
Ja alun yleistyksiin palatakseni. Olen pääasiassa teenjuoja. Juon yleensä samasta teepussista useita isoja mukillisia vihreää teetä. Mukin pohjalle jää pussin kanssa jatkuvasti muutama sentti jäähtynyttä teetä, johon on helppo lisätä vain päälle kuumaa vettä. Hyvin toimii. Kahvia juon silloin tällöin (kuitenkin vähintään viikoittain). Kahvinkeitintä en omista enkä koe tarvitsevani. Tyydyn murukahviin, joka on mielestäni ihan kelpo kahvia.
Kuka on minimalisti?
Kodin neliöt, omistetut tavarat tai edes kahvin tai teen juonti eivät määritä, miten erinomainen minimalisti kukin on. Olenko sitten oikea minimalisti? Kyllä olen. The Minimalists eli Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus totesivat jossain esityksessään, että minimalismi käynnistyy siitä, kun alkaa kutsua itseään minimalistiksi.
Tavaran karsinata on usein ensimmäinen askel kohti minimalistista elämäntapaa. Tavoitteena on säilyttää ainoastaan itselle merkitykselliset, tärkeäksi koetut asiat ja tavarat. Luopumalla kaikesta turhasta liiallisuudesta, voi keskittyä siihen, mikä on itselle kaikkein olennaista. Tavaran lisäksi liiallisuutta saattaa esiintyä esimerkiksi töiden tekemisessä, ihmissuhteissa, harrastuksissa, sosiaalisen median käytössä, pelaamisessa tai kuluttamisessa. Olen ilahtuneena havainnut, että minimalistinen elämäntapa kiinnostaa yhä useampia. Tätä elämäntapaa voin omasta kokemuksestani suositella kaikille.
Kiinnostavatko kyselyt? (*) Kurkkaa ja käy vastaamassa.
Lue lisää:
Tietoisuuden ja merkityksellisyyden lähteillä
(*) merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä. Linkin avaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa vierailla sivustolla. Mikäli päätyisit tilaamaan linkin kautta, saan tästä pienen komission, jonka avulla ylläpidän blogiani. Suosittelen vain sellaisia tuotteita ja palveluita, joita olen itse käyttänyt tai voisin käyttää ja jotka olen hyväksi havainnut. Mielipiteeni tuotteista ovat täysin omiani.