Tällä kertaa jaan moottoripyöräilyn iloja eli ajatuksia vauhdikkaasta harrastuksestani. Kun tapasin mieheni muutama vuosi sitten, en tiennyt moottoripyöräilystä juuri mitään. Ensimmäinen lapsuuden kokemukseni moposta oli papan pappatunturi, jolla ajelin pari kertaa, kunnes se kerran suditteli hiekkaisella rantatiellä siten, että löysin itseni ojasta. Vaikka mopolle ei käynyt mitään eikä kait juuri minullekaan. Sen verran tuli kuitenkin ruhjeita, että vuosin verta ja pyörryin. Tämän valitettavan episodin jälkeen päätin vakaasti, että moottorilla varustetut kaksipyöräiset eivät ole minua varten.
Myöhemmin teini-iässä koin moottoripyöräilyn, kun pääsin joskus jonkun kaverin kevarin kyytiin. Pyörsin päätökseni ajamattomuudesta sittemmin ollessani ystäväni kanssa lomalla ulkomailla, kun vuokrasimme mopot päiväksi. No, sairaalareissuhan siitä tuli. Tällä kertaa tosin ystäväni oli se, joka joutui hoidettavaksi. Onneksi vamman laatu ei ollut vakava ja vaiherikas lomailu jatkui hyvin tästäkin tapahtumasta huolimatta.
Ensimmäiset kokemukset kyydissä
Jokunen vuosi sitten, kun tapasin motoristimieheni, en oikeastaan tiennyt moottoripyöristä tai moottoripyöräilystä mitään. Tuosta edellisestä moporetkestäkin oli kulunut aikaa jo vähintään 25 vuotta. Ensimmäisellä kerralla kyydissä istuessani puristin miestä rystyset valkoisena ja keskityin vain hengittämään. Vauhdin noustessa 8-kymppiin pistin silmät kiinni ja taisin jo rukoillakin selviämistä. Moottoripyöräilyn ilo jäi kokonaan kokematta. Vähitellen kuitenkin rakastamani vauhdinhurma voitti pelot.
Ensimmäinen pidempi ajomatka tarakalla tehtiin pienellä porukalla Fiskarsiin ja sieltä edelleen Hankoon. Hangossa olin kaikesta jännityksestä jo niin väsynyt, että olisin mieluiten palannut kotiin junalla. Onneksi mies on rauhallinen ja kannustava. Pysähdeltiin siis riittävän usein, joten lopulta päästiin kotiin asti moottoripyörällä. Hitaan lämpenemisen jälkeen, aloin luottaa mieheen moottoripyöräilijänä. Vähitellen aloin nauttia matkanteosta ja moottoripyöräilyn ilot alkoivat löytyä. Kilometrejä ja yhteisiä kokemuksia kertyi, mitä oli hauska jakaa ajaessa kypäräpuhelinten avulla. Myöhemmin ajo-opetuksessa kypäräpuhelimet ovat olleet kullan arvoiset. Aika ajoin on kuitenkin ihanaa vaipua täydelliseen hiljaisuuteen ja vain nauttia matkanteosta.
Kerran pari vuotta sitten kokeilin pojan kevytmoottoripyörää. Meni kakkonen vahingossa päälle, etujarrun olemassaolosta en edes tiennyt ja pelkäsin ihan hervottomasti pysähtyykö pyörä. Pysähtyihän se ja selvisin. Tuon kokemuksen jälkeen olin kuitenkin entistä vakuuttuneempi siitä, että moottoripyöräily on pelottavaa. Tarakalla on hauskempaa, tai niin uskoin.
Päätös kypsyi vähitellen
Takana on mahtavia reissuja, maisemia ja ihmisiä aina Espanjaan asti. Yhdellä tällaisella kotimaan reissulla eräs mukava naismotoristi jälleen rohkaisi ajamaan itse. Tällaisia rohkaisuja olin vuosien varrella saanut siskoilta useitakin. Vaikka ihailin näitä naismotoristeja, jotka upeina hallitsivat mutkat ja vauhdin, en tosissani itse edes harkinnut ajamista. Kunnes tiedostamaton päätös vähitellen kypsyi. Loppukesästä 2020 otin yhteyttä paikalliseen autokouluun ja varasin itselleni ajo-opetusta. Näin käynnistyi moottoripyöräilyn opettelu.
Lähtötilanteessa ajokokemusta oli nolla ja ikää +50. Ajokortissa oli valmiiksi A, joten periaatteessa mitään estettä ajamiselle ei ollut. Suosittelen kuitenkin kaikille tervettä itsesuojeluvaistoa ja asiantuntevaa ajo-opetusta ennen liikenteeseen lähtöä.
Opettelun ABC
Edes mieheni ei tiennyt ajo-opetuksesta, vaan asia tuli hänelle täytenä yllätyksenä, kun ilmoitin, että ai niin tuona ja tuona päivänä minulla on ajo-opetusta. Kun olin elokuussa saanut ensimmäiset kaksi ajotuntia, tarjosi mies ajoon tallistaan ihanaa ikäneitoa Suzuki Intruder 700 vuosimallia 1980-luku. Koskaan en ole tainnut pelätä niin paljon, kuin tuon ensimmäisen lyhyen ajolenkkimme aikana. Pyörä pysyi kuitenkin pystyssä matkan ajan ja helpotuksesta purskahdin itkuun, kun päästiin takaisin turvallisesti pihaan. Tästä käynnistyi yhteinen ajoharrastus/-opetus kahdella pyörällä.
Ajo-opetuksessa opettajalla on todella suuri merkitys. Olen lukenut järkyttäviä tarinoita itsetunnon murskaavista opettajista, joiden jäljiltä on tarvittu jopa terapiaa. Oma ajo-opettajani vaihtui ensimmäisten tuntien jälkeen, mistä olin todella iloinen. Ensimmäinen opettajani taisi olla kauden loppupuolella jo kovasti leipääntynyt enkä kokenut lainkaan onnistumista ensikerran jälkeen. Päinvastoin kadutti ja olisin halunnut perua koko jutun. Seuraava opettajani oli kuitenkin upea entinen ratamoottoripyöräilijä, jonka varmassa ja kannustavassa opissa homma alkoi sujua. Hänen kanssa koin onnistumisia. Hän oli aikoinaan saanut omalta ajo-opettajaltaan sellaisen neuvon, että jos mutkaan tultaessa ei koe kuolemanpelkoa, on vauhti liian hidas. Tätä hän ei kuitenkaan suositellut minulle, vaan ennen kaikkea turvallista ensipyörää.
Samanaikaisesti miehen rauhallisessa opissa Intruder ikäneitokin alkoi taipua tahtooni. Vaikken kertaakaan onnistunut ajo-opetuksessa kaatamaan pyörääni, olen tähän mennessä kaatanut kerran tuon kyseisen ikäneidon ja kolmesti nykyisen oman pyöräni. Onneksi kaikki kaatumiset ovat tapahtuneet joko vauhdittomasti tai hitaassa vauhdissa, jossa ainoastaan egoni on kärsinyt kunnon kolauksen. Pahin kolaus oli löytäessäni itseni yhden omakotitalon pensasaidasta. Pyörä näytti vihreine koristeineen siltä, kuin olisin lähtenyt varta vasten juhannusajoon. Nostoapua olen saanut aina miehestä, ja haluan erityisesti kiittää yhtä herrasmiestä, joka vaimonsa kanssa pysäytti auton välittömästi nähdessään pyöräni kumollaan. On turvallista tietää, että tällaisia teiden ritareita on olemassa.
Syksyn reissuja ja kilometrit
Ensimmäisen pidemmän ajon teimme yhdessä miehen kanssa elokuun lopussa Luumäelle. Ikäneito ”Intikka” toimi moitteettomasti sinne ja takaisin, jolloin myös itseluottamus kasvoi, vaikka hidasajo tuottikin vielä tuskaa. Tässä vaiheessa pyöräkuume kävi jo korkeana. Nettimoto ja eri moottoripyörät tulivat tutuksi. Ajo-opettajani sanat ABS ja luistonesto päässä, etsin itselleni ihan ensimmäistä omaa pyörää. Sellainen löytyikin ja olen ollut pyörääni todella tyytyväinen. Hankin ensipyöräkseni Kawasaki Vulcan S:n, joka on Kawasaki Ninjan moottorilla varustettu 650 kuutioinen ”customi”. Sen lisäksi, että pyörä miellyttää silmääni, on se helposti käsiteltävä ja ketterä kurveissa. Tällä pyörällä ehdittiin tehdä syksyllä vielä yksi Tampereen reissu. Yhteensä elo-syyskuun aikana ehdin kerryttää kilometrejä noin 2.000, joista omalla pyörällä reilu 1.000 km. Syyskuun lopussa käytin pyöräni ensihuollossa, minkä jälkeen koko perheen pyörät laitettiin talviteloille.
Tänä keväänä aloitettiin miehen kanssa ajot verkkaisesti ajelemalla lyhyitä reissuja lähialueiden mutkateillä. Kesään saakka olin kaikki ajoni tehnyt yhdessä miehen tai pienen porukan kanssa. Miehen kannustamana rohkaistun ajamaan ensimmäisen kerran myös yksin. Ajoin täältä pikkukaupungista suoraan Helsingin ytimeen ja takaisin. Jälleen oli yksi pelko voitettu. Varmuus kertyy vain ajamalla, joten jokainen ajokertakin tuntuu aina paremmalta. Tällä hetkellä odotan pian alkavaa lomaa ja yhteistä muutaman päivän moottoripyöräreissua miehen kanssa.
Elokuussa on mahdollisesti luvassa vielä pari kivaa viikonloppureissua. On hienoa nähdä muitakin. Yksi tällainen kokemus olikin viikko sitten, kun käytiin yhdessä Malmgårdissa.
Moottoripyöräilyn ilot kuuluvat kaikille
Olen ilahduttavasti havainnut, että meitä motoristeja on koko ajan enemmän. Tämä harrastus sopii kaikenikäisille sukupuolesta ja koosta riippumatta. Pyöriä on tarjolla joka makuun ja niitä saa helposti madallettua, jolloin lyhemmänkin kuljettajan on helpompi hallita pyörää. Aistit auki ajellessa on kiinni hetkessä, jolloin kaikki muut maailman murheet haihtuvat ajettuihin kilometreihin. Lähes jokaisen ajon jälkeen hymy on kasvoilla ja olo on tyyni ja onnellinen. Ja väsynyt 😉.
Myös moottoripyöräilyyn liittyy edelleen stereotypioita, kuten että esimerkiksi kaikki nahkaliivissä mp-kerhon tunnuksia kantavat ovat jotain rikollisjengiläisiä tai että naisen paikka on tarakalla. Aiemmin moottoriurheiluun liittyivät vahvasti kauniit naiset, korjaamojen tyttökalenterit ja paikka kyydissä, ei puikoissa. Tänä päivänä motoristi miehiä, naisia, äitejä, isiä, mummoja ja pappoja sukupuolesta riippumatta alkaa jo olla sen verran runsaasti liikenteessä, että tällaisestakin ollaan pääsemässä. Hiljattain nauratti kysymys tukan ”lättään” menosta kypärässä. Kyllä, kypärä ei ole kampausten ystävä, mutta se ei tässä harrastuksessa haittaa yhtään.
Tämä on hieno, yhdistävä harrastus. Kuulun itse kahteen eri kerhoon ja suosittelen liittymään rohkeasti etenkin, jos kaipaa ajoseuraa ja yhteisiä tapahtumia. Verrattain pienellä vuosimaksulla saa runsaasti etuja ja tutustuu uusiin ihmisiin. Parasta on tietysti se, että jotkut näistä samanhenkisistä ihmisistä voivat tulla ystäviksi. Erilaisia kerhoja on runsaasti tarjolla, joten uskon, että jokainen halutessaan löytää itselleen sopivan. Toisaalta on myös niitä, jotka ajavat mieluiten yksin omasta rauhasta nauttien. Ja tässä lajissa sekin on täysin okei ja sallittua.
Aurinkoista kesää kaikille nykyisille ja tuleville motoristeille 🌞
Lue lisää:
