Otsikon kysymys, kuinka paljon on tarpeeksi, tulee usein mieleeni, kun säännöllisin väliajoin karsin tavaroita kodissani. Kunnon kansalaisuuteen kuuluu kuluttaminen. Meidät on opetettu haluamaan jatkuvasti enemmän kuin, mitä meillä jo on. Kulttuurissamme kuluttaminen yhdistetään vahvasti hyvinvointiin.
Kirjaan loputtomalle ostoslistalleni asioita, joita luulen tarvitsevani. Lopulta vain murto-osa, kuten esim. puhelin, ovat sellaisia, joita ilman en tulisi toimeen. Hankittuani jotain loputtomalta ostoslistaltani tyytyväisyyteni ei kuitenkaan kasva, koska yhä puuttuvat x, y ja z, jotka minun on tietysti pakko saada. Ei ole siis kyse siitä, mitä omistan, vaan kyse on minuudesta. Tavarani ja minä olemme yhtä.
Minä ja mielikuviini perustuva ideaaliminäni käyvät jatkuvaa kamppailua keskenään. Ideaaliminälläni menee aina hyvin, hän menestyy ja on onnellinen. Ideaaliminäni elää sosiaalisen median, kuten Instagramin ja Pinterestin välittämien kuvien täydellisessä maailmassa.
Mitä on tarpeeksi?
Suomisanakirja.fi:ssä todetaan, että tarve on fyysinen tai henkinen tila, jossa koetaan tietoisesti tai tiedostamatta jonkin välttämättömän, tarpeellisen, halutun tai toivotun asian puutetta. Zen Habits blogia kirjoittava kuuden lapsen minimalisti-isä Leo Babauta on todennut vapaasti suomennettuna, että tarpeeksi tarkoittaa sitä, että on tarpeeksi elettäväksi, ollakseen onnellinen ja menestyäkseen. Tästä lähtökohdasta jokainen yksilöllisesti määrittää, mikä itselle riittää.
Ihminen tulee lopulta hyvin vähällä toimeen. Fysiologiset perustarpeemme kuten happi, juoma, ravinto ja suoja tyydyttyvät, mutta se tuskin on kenellekään vielä tarpeeksi. Usein tarpeemme lähtevät ulkoisista lähtökohdista, jolloin ne eivät täyttyessään tyydytä syvimpiin tunteisiin tai sisäisiin tarpeisiin liittyviä aukkoja.
Riittämättömyyden tunne kumpuaa usein kulttuurista, jossa elämme tai se voi olla peräisin sosiaalisista odotuksista, joita meille jatkuvasti asetetaan. Sosiaalisen median välittämät viestit ruokkivat omaa riittämättömyyttä ja vajavaisuutta. Kulttuurista lähtöisin oli aikoinaan myös ns. vanhanpiian/-pojan vero, jota joutuivat maksamaan yli 24-vuotiaat naimattomat ja lapsettomat sinkut. Meidän oletetaan jatkuvasti elävän ja toimivan tiettyjen normien mukaisesti.
Hurraa epätäydellisyys!
Kunpa oppisimme olemaan jatkuvasti vertaamatta itseämme muihin. On hyvä mieltää, että myös ne, joihin itseämme vertaamme ja joita kohtaan koemme joko ali- tai ylivertaisuutta, vertaavat itseään joihinkin Kun opettelee katselemaan myötätuntoisena ja ymmärtäväisenä kateuden ja tuomitsevuuden sijaan, on mahdollista nähdä kuvissa esiintyvät henkilöt ihmisinä. Kukaan ei ole täydellinen eikä elä täydellistä elämää. Olosuhteista riippumatta olemme kaikki yhtä arvokkaita. Epätäydellisyys on inhimillistä ja osa elämää – onneksi.
Itsensä toteuttamisen tarve on Maslowin tarvehierarkian korkein psykologinen tarpeemme. On mahtavaa saada unelmoida ja intohimoisesti tavoitella omia unelmia, kunhan vertailu ja kateus eivät ruoki näitä unelmia. Hyväksymällä itsensä juuri sellaisena kuin on, tulee elämästä astetta rauhallisempaa ja palkitsevampaa. Tässä hetkessä on kaikki, mitä tarvitsen.
Until you stop breathing, there is more right with you than wrong with you.
– Jon Kabat-Zinn-
Vastailen aina mielelläni kyselyihin. (*) Mikäli kyselyt kiinnostavat myös sinua, voit osallistua täältä.
Miksi tunnetavaroista on vaikea luopua?
Elätkö omaa vai jonkun toisen elämää?
(*) merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä. Linkin avaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa vierailla sivustolla. Mikäli päätyisit tilaamaan linkin kautta, saan tästä pienen komission, jolla ylläpidän tätä blogia. Suosittelen vain sellaisia tuotteita ja palveluita, joita olen itse käyttänyt tai voisin käyttää ja jotka olen hyväksi havainnut. Mielipiteeni tuotteista ovat täysin omiani.
