Minimalismi

9 hyötyä minimalismista

Tässä kohtaa jaan omakohtaiset 9 hyötyä minimalismista. Nämä ovat niitä asioita, joita olen nyt lähes 1,5 vuoden aikana jo kokenut. Nämä alle luetteloimani 9 hyötyä minimalismista osoittavat, että muutos aiempaan on ollut sekä konkreettinen että erityisen merkittävä.

Viime vuosi vaikka globaalisti oli myös henkilökohtaiseti suurten muutosten vuosi, sillä mm. perhekokoni muuttui, muutin pikkukaupunkiin aiempaa merkittävästi pienempään asuntoon, luovuin autosta ja televisiosta. Viime vuosi oli henkilökohtaisen kehityksen, luopumisen ja karsimisen vuosi. Vuosi oli ajoittan kivulias, mutta loppujen lopuksi palkitseva ja vapauttava. Voilà! Alla ovat minun omat 9 kokemaani hyötyä minimalismista.

1. Vähemmän tavaraa

Minimalismin myötä omistan vähemmän tavaraa. Muutto on aina hyvä mahdollisuus karsia itselleen turhaa. Koska muutin viime vuonna, karsin runsaasti tavaroita ennen muuttoa, jotta sain kaiken mahtumaan uuteen aiempaa pienempään kotiini. Tavarasta eroon päästäkseni hyödynsin erilaisia some-kirpputoreja ja -ryhmiä, itsepalvelu kirpputoria, tori.fi:tä, annetaan-ryhmiä, kierrätystä ja viimeisenä vaihtoehtona myös hävittämistä tavaroita poisheittämällä.

Tavaroiden karsiminen ei rajoittutunut vain muuttoon, vaan osallistuin mm. Joshua Beckerin 12 viikon tavaroiden karsimisen verkkokurssiin (Uncluttered Course), testasin kesällä kapselipukeutumista ja osallistuin 30 päivän minimalismipeliin (The Minimalists: Minimalism Game) . Vaikka tällä hetkellä omistan merkittävästi vähemmän tavaraa kuin 1,5 vuotta sitten, jatkuu karsinta yhä. Toisille sopii kertarysäys karsinnassa, mutta itse suosin hitaampaa vähentämistä. Parhaillaan tyhjennän kellariani.

Lue lisää:

Kuinka hävittää +465 tavaraa kuukaudessa?

Miten onnistui minmalismipelin vaihe 2?

kuinka lopulta onnistuin minimalismipelissä?

2. Lisää järjestystä

Vähentynyt tavaramäärä on tuonut elämääni lisää järjestystä. Nykyisessä pienessä kodissani on vain vähän säilytystilaa, mutta karsimalla itselle turhia tavaroita olen saanut kaiken mahtumaan. Kun koti ei ole täynnä epämääräisiä kasoja tai pölyä kerääviä pinoja siellä täällä, säilyy kodin järjestyskin paremmin. Arjen hallinta helpottuu huomattavasti, kun kodin järjestys on kunnossa.

3. Tavarat löytyvät helpommin

Olen mahdottoman epäkäytännöllinen ja valinnoissani usein estetiikka ajaa käytännöllisyyden edelle. Tavarani tuppaavat hukkumaan päivittäin ja niiden etsiminen on turhauttavaa. Nykyisin, kun kotonani vallitsee parempi järjestys löytyvät tavarat myös helpommin. Avaimet ovat pääsääntöisesti nykyisin niille varatussa paikassa, joten avaimia ei ole enää muuton jälkeen tarvinnut juurikan etsiä. Naapurini on pari kertaa soittanut ovikelloa ja huomauttanut oveen jääneistä avaimista, joten pomminvarmaa järejstelmää ei saa edes järjestyksellä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin voin vahvistaa, että tavarat löytyvät aiempaa helpommin, kiitos minimalismin.

4. Vähemmän siivottavaa

Minimaismin myötä vähentyneen tavaramäärän ja aiempaa pienempien neliöiden vuoksi on kodissani vähemmän siivottavaa. Kun kodin tavarat ovat niille varatuissa paikoissa eikä irtotavaraoita loju kasoissa siellä täällä sujuu siivous vaivattomasti. Mikäli päivittäin viitsii täyttää astianpesukonetta ja pitää tasot puhtaina, riittää imurointi ja pölyjen pyyhintä kerran viikossa. Nykyisin koti säilyy siistinä melko vähäisellä vaivannäöllä. Sen verran mukavuudenhaluinen olen, että harkintaostoslistallani on ollut nyt jo pidemmän aikaa robotti-imuri. Koirataloudessa se voisi olla hyvä arjen apuri. Jos sinulla on kokemusta kyseisestä kodinkoneesta, kuulisin mielelläni. Facebook-ryhmissä kuten Siivoushullut ja Loistava järjestys robotti-imuria pääsääntöisesti kehutaan.

5. Enemmän aikaa

Nykyisin minulla on enemmän aikaa itselleni. Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksista selviää, että naiset tekevät enemmän kotitöitä kuin miehet, jotka vastaavasti tekevät hieman pidempää työpäivää. Kotitiöissä aikaa kuluu ruoan valmistamiseen, ostoksiin, siivoukseen, lasten, eläinten ja pihan hoitoon. Miehillä kului naisia enemmän aikaa erilaisiin korjaus- ja rakennustöihin, lämmitykseen, vesihuoltoon sekä ajoneuvojen korjaukseen ja huoltoon. Enemmän aikaa itselle on tuonut runsaasti hyötyjä, joista seuraavassa tarkemmin.

6. Enemmän voimavaroja

Kun kaikki aika ei mene töihin ja kotitöihin, on nykyisin myös enemmän voimavaroja toteuttaa juuri niitä itselle tärkeitä ja merkityksellisiä asioita. Viime vuonna mm. aloin kirjoittaa tätä blogia ja opettelin uuden taidon, josta nautin todella paljon. Lisäksi luin ja kuuntelin aiempaa paljon enemmän kirjoja sekä innostuin jälleen neulomaan. Viimeisimpänä käynnistin harrastepohjalta aiemmin kesken jääneet psykologian opinnot.

7. Lisää vapautta

Minimalismi lisää vapautta. Tavarat sitouttavat meidät itseensä. Tavarat vievät tilaa sekä tarvitsevat säilytystä ja huolenpitoa. Kun kodin tilat eivät enää riitä, käyttöön otetaan autotalli ja/tai kodin ulkopuoliset varastot tai edessä on muutto isompiin tiloihin. Säilömme tavaroita, joita emme a) tarvitse ja b) käytä. Todellisuudessa vain pieni osa tavaroistamme on aktiivisessa käytössä. Suurin osa tavaroistamme makaa unohduksissa ja jää lopulta lähes käyttämättä. Turhien tavaroiden karsinta lisää vapautta. Vapauttamalla itsensä tavaroista on mahdollista myös vapautua esim. ylikulutuksesta, ahneudesta ja ylitöistä. Joka kerta, kun tavarani vaihtaa omistajaa tunnen helpotusta ja vapautta. Yhtäkään luopumaani tavaraa en ole haikaillut takaisin.

8. Lisää mielenrauhaa

Minimalismi lisää itseymmärrystä ja mielenrauhaa. Tavaroita karsiessani olen tullut pohtineeksi omaa identiteettiäni ja arvojani. Opettelen hyväksymään itseni juuri tässä hetkessä ja juuri tällaisena. Se ei ole aina helppoa, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Olen valmis tekemään työtä tämän oman mielenrauhani eteen. Nykyisin ei tarvitse yrittää olla enemmän. Opettelen sanomaan ei asioille, ihmisille ja tavaroille, jotka eivät tuota itselleni iloa. Ei on kokonainen lause jo itsessään. Se riittää, minä riitän.

Elätkö omaa vai jonkun toisen elämää?

9. Ympäristöystävällistä

Minimalsimi on ympäristöystävällistä ja pienentää hiilijalanjälkeä. Omaa hiilijalanjälkeään voi testata esimerkiksi Sitran elämäntapatestin tai Ilmastodieetin avulla. Hukumme jo nyt turhaan tavaraan, mutta meitä ohjataan jatkuvasti kuluttamaan enemmän. Minimalismissa ei ole kyse ostamisen lopettamisesta, vaan siitä, että kuluttaminen muuttuu aiempaa vastuullisemmaksi. Kaikkea ei tarvitse omistaa, ostaa uutena tai saada heti. Nykyisin harkitsen vähintään 30 päivää jotain loputtomattomalla ostoslistallani olevaa hankintaa ennen ostopäätöstä. Näin toimien vähennän impulssiostamista. Käytäntö on osoittanut, että kuukauden päästä sillä hetkellä hyvä ostoidea onkin jo saattanut muuttua tarpeettomaksi omien ajatusten ja ideoiden muuttuessa.

Millaisia kokemuksia sinulla on minimalismista? Upeaa minimalistista vuotta kaikille!

Lue lisää:

Miksi minusta tuli minimalisti?

Kiitos, kun jaoit!

Saatat myös pitää...

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti, niin jutellaan enemmän.